“En tee tarpeeksi lapseni eteen." Irti itsesyytöksistä, osa 2.

Kun esikoiseni oli vasta muutaman viikon ikäinen, kuulin eräältä toiselta äidiltä, että hän pitää melkein saman ikäiselle vauvalleen joka aamu pienen ”muskarihetken”. Tunsin välittömästi piston sydämessäni. Sellainen ei ollut tullut mieleenikään.

Yritin tietysti heti seuraavana aamuna samaa. Mutta katsellessani sylissäni nukahtavaa vauvaa tajusin, ettei tässä mitään muskaria nyt pidetä. Silti pisto ei jättänyt rauhaan: Miksi minulle ei tullut tämä mieleen? Mitä muuta minun ”pitäisi” tehdä, mitä en hoida?

Tiedän, etten ole tässäkään asiassa ainoa. Kuulen samankaltaisia tarinoita vielä tänäkin päivänä vanhemmilta. En varsinaisesti muskarihetkiä koskien, mutta ylipäätään lapsen kanssa leikkimistä koskien. Olen esimerkiksi kuullut lukemattomia kertoja vanhempien toteavan, etteivät he osaa leikkiä lapsen kanssa.

Tiedän, että aihe jakaa mielipiteitä mutta silläkin uhalla sanon tämän tässä ja nyt:

Vanhempi, sinun ei tarvitse leikkiä lapsen kanssa.

Leikki on tärkeää,

se on lapselle kehittävää

ja aikuisen tulee antaa siihen apua ja mallia.

Mutta aikuisen ei tarvitse ottaa paineita siitä, että hänen täytyy leikkiä lapsen kanssa.

Lapsi tarvitsee vanhempaa ja yhdessä vietettyä aikaa, mutta ei varsinaisesti yhteisiä leikkejä. Tärkeämpää on löytää yhteys ja sen voi tehdä tosi monella eri tavalla: laulellen, lorutellen, jutellen, liikkuen, retkeillen jne.

Itsekin huomasin tuon vauvani kasvaessa, että vuorovaikutus alkoi tulla selkärangasta. Rallattelin vauvalle vaippaa vaihtaessa tai vaunuja pakatessa. Laulu tuli osaksi arkea juuri silloin, kun se tuntui luonnolliselta,  ilman suorittamisen tunnetta. Haluankin muistuttaa ihan jokaista vanhempaa siitä, että ei ole olemassa mitään valmista muottia, johon sinun pitäisi mahtua. Uskalla luottaa, että olet hyvä vanhempi juuri sellaisena kuin olet. Tiedän, että olet.

kuvitus: Anu Valkama