Kun esikoiseni oli vasta muutaman viikon ikäinen, kuulin eräältä toiselta äidiltä, että hän pitää melkein saman ikäiselle vauvalleen joka aamu pienen ”muskarihetken”. Tunsin välittömästi piston sydämessäni. Sellainen ei ollut tullut mieleenikään. Yritin tietysti heti seuraavana aamuna samaa. Mutta katsellessani sylissäni nukahtavaa vauvaa tajusin, ettei tässä mitään muskaria nyt pidetä. Silti pisto ei jättänyt rauhaan: Miksi minulle ei tullut tämä mieleen? Mitä muuta minun ”p

Ainakin itse vanhempana tunnustan, että itsesyytökset seuraavat minua usein kuin varjo josta ei pääse eroon vaikka kuinka yrittää. Taustalla vaikuttaa taatusti se inhimillinen tarpeemme olla mahdollisimman hyviä vanhempia lapsillemme. Ikävä kyllä itsesyytökset eivät asiaa kuitenkaan auta vaan usein se tekee päinvastoin. Samalla kun soimaamme itseämme, unohdamme herkästi kaiken sen hyvän mikä meissä jo on. Ajattelinkin aloittaa täällä blogissa nyt 3-osaisen sarjan, jossa tuon

Lähdin tähän uuteen viikkoon pienellä päätöksellä: jotain on pakko muuttaa. Ajatus liittyy tähän Lempee tuki -yritykseeni. Sen “kivijalka” on jo vahva ja ympärillä hyvää pöhinää, mutta silti tuntuu, että jotain se kaipaa: lisää selkeyttä, viestin terävöittämistä ja ehkä myös jonkinlaista uutta virettä. Mitään ei ole pahasti pielessä nytkään, ja voisin hyvinkin jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti. Se olisi itse asiassa helppoa. Ajatus jonkinlaisesta muutoksen tekemisestä

Tasan kaksi viikkoa sitten sain viestin, joka pysäytti. Tuttavani kysyi, haluaisinko tulla mukaan Sastamalan hyvinvointimessuille Lempeen tuen kanssa, paikka oli vapautunut yllättäen peruutuksen vuoksi. Vastasin myöntävästi, mutta melkein saman tien lähtivät perhoset lentoon vatsanpohjassani. Lempee tuki on vasta matkansa alussa, se ottaa ensiaskeleitaan ja yrittää löytää omaa paikkaansa laajassa palveluiden kirjossa. Että ihan oikeille messuilleko? Minä? Seuraava yö sujui le

Okei, myönnetään. Vähän ehkä hymyilytti tämän kirjoituksen otsikointi. Tässä sitä ihan muina naisina annetaan vinkkejä, vaikka en todellakaan ole ollut aina se parhain esimerkki josta ottaa mallia. Toisaalta, kukapa olisi. Kaikki me tiedämme, että jossain se oman sietokyvyn raja menee eikä kukaan voi väittää etteikö se raja olisi joskus ylittynyt. Itselläni ainakin on enkä ole aina voinut olla tyytyväinen toimintaani niissä tilanteissa. Tyytyväinen olen sen sijaan siihen, ett

Ensimmäiseksi haluan kiittää sinua. Se, että olet täällä lukemassa, merkitsee minulle enemmän kuin uskotkaan. Jokainen sivuilleni löytänyt ihminen, jokainen seuraaja, viesti ja reaktio tuntuu arvokkaalta – etenkin nyt, kun Lempee tuki on vasta ottamassa ensiaskeleitaan. Lempee tuki on yhden naisen yritys, rohkeaksi ideaksikin kehuttu. En kyllä edes yritä väittää, etteikö tähän ryhtyminen olisi pelottanut – se on pelottanut paljonkin. Olen kuitenkin pystynyt siirtämään pelkoa