Muutos, joka ei tunnu suorittamiselta.

Lähdin tähän uuteen viikkoon pienellä päätöksellä: jotain on pakko muuttaa. Ajatus liittyy tähän Lempee tuki -yritykseeni. Sen “kivijalka” on jo vahva ja ympärillä hyvää pöhinää, mutta silti tuntuu, että jotain se kaipaa: lisää selkeyttä, viestin terävöittämistä ja ehkä myös jonkinlaista uutta virettä.

Mitään ei ole pahasti pielessä nytkään, ja voisin hyvinkin jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti. Se olisi itse asiassa helppoa. Ajatus jonkinlaisesta muutoksen tekemisestä ei silti jätä rauhaan, mutta silti en saa siitä kunnolla kiinni. Mistä siis edes aloitan? Aiemmista kokemuksistani tiedän, että vastausta ei ole helppoa löytää yksin.

Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Se on totta. Mutta se, miten muutos tapahtuu, ei ole yhdentekevää. Innostus voi nopeasti vaihtua ahdistukseen, jos muutoksen tekeminen tuntuu liian raskaalta tai väkinäiseltä.

Toivonkin löytäväni nyt näihin ajatus-solmuihini sellaista apua, jossa en hukkaa ääntäni, vaan joka vahvistaa sitä. Sellaisen tahon, jonka ilmapiiri on turvallinen ja salliva, ei tuomitseva. Sellaisen, joka saa minut tuntemaan että muutos on mahdollinen eikä riskejä sisältävä suoritus. En ole myöskään hakemassa pikavoittoja vaan jotain kestävämpää.

Tiedän, etten pyydä liikoja. Tiedän, että vastoin yleisiä luuloja, muutos voi olla myös lempeää. Sen ei tarvitse olla liikkumista jotain kohti vaan se voi olla joskus pysähtymistä. Suunnan tarkistamista. Sen huomaamista, mikä ei enää tunnu omalta ja mistä voi hiljalleen päästää irti.

Tiedän, koska tästä on kyse myös Lempeen tuen palveluissa.

Uskon, etteivät vanhemmat kaipaa lisää uusia ohjeita tai täydellisempää tapaa olla vanhempi, vaan päinvastoin keventämistä: selkeyttä arkeen ja omaan tapaa toimia. Yksin se voi olla vaikeaa. Silloin jää helposti kiinni samoihin ajatuskeloihin, vaikka sisällä jokin jo kutsuisi muutokseen. Lempeessä tuessa pysähdytään tämän äärelle yhdessä – ei kuitenkaan siihen, että pitäisi muuttua toiseksi, vaan siihen miten vahvistetaan jo olemassa olevia vahvuuksia ja arvomaailman toteutumista.

Muutos ei aina tarkoita uudistumista kokonaan toiseksi. 

Se voi olla myös palaamista siihen, kuka jo olet.

Vanhemmuuden ja arjen keskellä omat tarpeet ja tunteet jäävät helposti kaiken muun alle. Päivät täyttyvät toisten tarpeisiin vastaamisesta, velvollisuuksista ja odotuksista, ja vähitellen yhteys itseen voi hämärtyä – joskus niin, että ei enää oikein tiedä, kuka edes on tai mitä itse tarvitsee. Ulkopuolelta tulevat paineet ja käsitykset “riittävästä” vanhemmuudesta voivat viedä yhä kauemmas siitä, mikä tuntuu omalta. Siksi muutos voi olla ennen kaikkea palaamista takaisin itsen äärelle. Hiljaista tunnistamista, kuuntelua ja tilan tekemistä sille, mikä on ollut sinussa koko ajan.

Lempee tukikaan ei ole muuttumassa joksikin muuksi, vaan kirkastumassa ja syvenemässä siihen, mitä se on alusta asti ollut. Siksi viikkoni alkoi innostuneella fiiliksellä. Tuntuma olisi toisenlainen, jos aikomuksenani olisi muuttua kokonaan toisenlaiseksi. Muutoksessa ei tarvitse aina vaihtaa suuntaa – riittää, että sitä selkeyttää.

Jos sisimmässäsi on samankaltainen tunne siitä, että jonkin voisi olla hyvä muuttua vanhemmuudessasi tai arjessasi – vaikka et edes tietäisi tarkalleen minkä – muistathan, että olen tässä. Lähdetään yhdessä avaamaan sun ajatus-solmuja 🤎